Johanna Elovaara, tanssitaiteilija

Keski-Suomesta, Kuorevedeltä kotoisin oleva tanssitaiteilija Johanna Elovaara on valmistunut Teatterikorkeakoulusta tanssitaiteen maisteriksi 2001 ja on tätä ennen opiskellut koreografiaa Amsterdamissa sekä baletin ja lastentanssin opettajaksi Oulun konservatoriossa. Urallaan Elovaara on toiminut koreografina useissa maamme eturivin teattereissa. Nykyään hän työskentelee Helsingin kaupunginteatterissa koreografin ja ohjaajan assistenttina. Lisäksi Elovaara on helsinkiläisen Tanssiteatteri Tsuumin perustajajäsen.

Reetta-Kaisa Iles, tanssitaiteilija

Reetta-Kaisa Iles on helsinkiläinen esiintyjä-koreografi, jota kiinnostaa erityisesti tanssin ja musiikin synteesi. Tällä hetkellä hän työskentelee tanssija-laulajana mm. Tanssiteatteri Tsuumissa ja Suistamon Sähkö -yhtyeessä. Iles on valmistunut maisteriksi Teatterikorkeakoulun koreografin koulutusohjelmasta vuonna 2006. Hän on työskennellyt koreografina taiteen vapaalla kentällä sekä pedagogina mm. Sibelius-Akatemiassa ja Teatterikorkeakoulussa. Vuosina 2015-2018 Iles toimi Tanssiteatteri Tsuumin taiteellisena johtajana yhdessä tanssija-muusikko Tuomas Juntusen kanssa.

Seuraa lähetystä Youtubesta 24.2. klo 16Seuraa lähetystä Youtubessa

Tanssitaiteilijat Johanna Elovaara ja Reetta-Kaisa Iles