Maria Oiva & Topi Kohonen
SEURAA LÄHETYSTÄ

Maria Oiva on laaja-alaisesti esittävän taiteen kentällä työskentelevä teatteriohjaaja, esitys- ja mediataitelija. Hän työskentelee sekä Suomessa että kansainvälisesti. Viime vuodet hän on mm. kehittänyt digitaalisen näyttämön konseptia. Tästä työstä hänet palkittiin TINFO –palkinnolla 2019. Kenttää uudistavan taiteellisen työnsä lisäksi Oiva toimii alan keskeisissä luottamustehtävissä, puhujana sekä kutsuttuna asiantuntijana ohjausryhmissä. Oivan työt käsittelevät usein sukupuolen, seksuaalisuuden, halun ja vallan teemoja. Hän työskentelee uudenlaisten teosmuotojen ja -konseptien parissa, jotka uudelleen ajattelevat katsomista ja katsojapositiota. Oivalla on pitkä kokemus esityksistä joissa katsojan kehollinen kokeminen on keskiössä. Hän pitää tärkeänä, että kriittinen ajattelu lävistää paitsi taiteellisen lopputuloksen, myös työskentelykulttuurin sekä –metodit.

Image

Kuva: Stein Valkoinen

Näyttelijä-esiintyjä Topi Kohonen valmistui Tampereen yliopiston Nätystä teatteritaiteen maisteriksi 2014. Opiskeluistaan hänet palkittiin Kesko-stipendillä ja Vuoden gradu 2014 –palkinnolla. Opinnäytetöissään hän tutki nukke- ja esineteatterin kautta esiintyjän kehon ja mielikuvituksen mahdollisuuksia suhteessa näyttämöön. Ammattiuransa hän on tehnyt pääosin teattereissa ympäri Suomea, viimeisimpänä Vaasassa. Nyt valmisteltava produktio on hänen kolmas yhteistyönsä Maria Oivan kanssa.

Image